Owal Group Research Academy of Social Sciences on yksityinen tutkimuslaitos, joka on keskittynyt yhteiskunnallista päätöksentekoa tukevaan yhteiskunta- ja oikeustieteelliseen tutkimukseen. Sen tavoitteena on edistää tietoperusteista päätöksentekoa ja moniarvoista yhteiskunnallista keskustelua.
Kalle Määttä on oikeustieteen tohtori sekä veropolitiikan ja ympäristöjohtamisen dosentti. Aikaisemmin hän on toiminut pitkään oikeustaloustieteen professorina. Tällä hetkellä Kalle toimii muun muassa lainsäädännön arviointineuvoston puheenjohtajana.
Jari Stenvallin tutkimusalueita ovat muutosjohtaminen, julkiset palvelut ja teknologian hyödyntäminen organisaatioissa. Jari on on hallintotieteen professori Tampereen yliopiston johtamiskorkakoulussa. Tällä hetkellä hän on muun muassa tieteellisenä johtajana kunta-, sote- ja maakuntauudisten reaaliaikaisessa arvioinnissa sekä vastaa kokeilevan kehittämisen arvioinnin ja toimintakulttuurin tutkimuksesta.
Petri Virtanen on erikoistunut julkisen hallinnon ja julkisten palvelujen tutkimukseen ja hän on julkaissut näistä aihepiireistä laaja-alaisesti kansainvälisillä julkaisufoorumeilla muun muassa älykästä julkista organisaatiota, tilintekovastuuta, johtamista ja palvelukulttuuria koskien. Petri on toiminut useissa professuureissa ja hän on dosenttina Tampereen, Helsingin ja Lapin yliopistoissa. Parhaillaan hän toimii parhaillaan Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulussa tutkimusjohtajana.
Jari Kaivo-oja on erikoistunut ennakointi- ja innovaatiojohtamisen tutkimukseen. Hän on tutkimusjohtaja Tulevaisuuden tutkimuskeskuksessa ja Helsingin ja Lapin yliopistojen dosentti. Hän on toteuttanut ennakointiprojekteja mm. Euroopan Komissiolle (FP6, FP7, Horizon 2020), Euroopan parlamentille, European Foundationille, Nordic Innovation Centerille, Tekesille sekä Suomen Akatemialle.
Jussi Kivistön erikoisalaa on korkeakouluihin liittyvä hallintotieteellinen tutkimus ja koulutus. Täällä hetkellä Kivistö toimii yliopistonlehtorina ja dosenttina Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulussa. Akateemisten tehtäviensä ohella Kivistö on toiminut mm. Maailmanpankin konsulttina sekä kotimaisten yliopistojen johdon ja hallintohenkilökunnan kouluttajana.
Theresa Lauraéus on kauppatieteiden tohtori, jonka tutkimusintressit koskevat tulevaisuustutkimusta, murroksessa olevien teknologioiden mahdollisuuksia ja innovaatio-liiketoimintamalleja. Väitöksessään hän tutki kuluttajien internet-ostokäyttäytymistä sekä kehitti kuluttajan päätöksentekoon liittyvän epävarmuus ja tyytyväisyys mittariston. Tällä hetkellä hän työskentelee post-doc tutkijana Aalto yliopistossa tieto- ja palvelutalouden laitoksella.
Mikko Wennberg vastaa tutkimusakatemian hallinnosta ja johtamisesta. Hän on koulutukseltaan valtiotieteiden tohtori ja hänellä on dosentuuri Turun yliopistossa.