English Suomi

Language

Yhteys
Menu

info@owalgroup.com
010 235 6060
Kasarmikatu 23A, 00130 Helsinki

Työllisyyden kumppanuuspilottien kehittävä arviointi

People walking near the metro station.

Työllisyyden kumppanuuspiloteissa saatiin runsaasti oppeja asiakkaiden työllistyvyydestä. Oppimista pilottikokonaisuudessa tuettiin kehittävällä arvioinnilla.

Juha Sipilän hallitusohjelmassa olleen kasvupalvelu-uudistuksen osana käynnistettiin joukko aluelähtöisiä pilotteja, jotka sittemmin nimettiin kumppanuuspiloteiksi. Pilottikokonaisuuteen sisältyi 24 hanketta: työllistymiseen tai lähemmäs työelämää kohti ohjaavien hankkeiden lisäksi kuusi yrityspalvelupilottia, ostopalvelukokeilu ja TE-toimiston oman prosessin kehittämiseen tähtäävä pilotti.

ELY-keskusten ja TE-toimistojen kehittämis- ja hallintokeskuksen (KEHA) toimeksiannosta pilottien toteutusta tuettiin kehittävällä arvioinnilla, joka poikkeaa normaaleista pilottiarvioinneista kysymyksenasettelultaan ja toteutustavaltaan. Toimeksiannon lähtökohtana oli, että arviointikysymyksiä tarkistetaan ja arviointisuunnitelmaa toteutetaan vaiheittain ja muutetaan yhteistyössä KEHA-keskuksen ja työ- ja elinkeinoministeriön kanssa vastaamaan muuttuvaa toimintaympäristöä. Arvioinnin ensisijaisena tavoitteena oli varmistaa ja systematisoida piloteista oppiminen, ja kohteena oli erityisesti eri toimijoiden yhteistyö työllisyys- ja elinkeinopalveluita kehittävissä kumppanuuspiloteissa. Kehittävän arvioinnin tuella pilottien toimijat oppivat jo toteutuksen aikana sekä omasta pilotistaan että muiden piloteista. Arvioinnin avulla tunnistettiin ja koottiin piloteissa syntyneitä hyviä käytäntöjä ja kokemuksia muiden hallinnonalan kehittäjien käyttöön. Arvioinnin keskeinen kysymys oli, millaisia oppeja pilotit tuovat työ- ja elinkeinopalvelujen kehittämiseen oppimistavoitteidensa mukaisesti.

Arvioinnin perusteella piloteissa asiakkaiden todelliset tilanteet, toiveet ja tarpeet tulevat entistä paremmin näkyviksi palvelujärjestelmälle. TE-palvelujen organisoitumiseen liittyviä oppeja hyödynnettiin paikallisesti oman organisaation toiminnan kehittämisessä tai kuntakokeiluihin valmistautumisessa. Ostamista kehitettiin piloteissa useilla eri tavoilla.

Owal Group Oy toteutti kumppanuuspilottien kehittävän arvioinnin vuosien 2019–2020 aikana. Keskeisiä aineistoja olivat laaja kv-tutkimuskatsaus, projektipäälliköiden, järjestäjien, palveluntuottajien, yritysten ja sidosryhmien haastattelut, laajat asiakaskyselyt sekä viisi oppimistyöpajaa.

Tutustu arvioinnin loppuraporttiin täällä.

 

Kuinka voimme auttaa?

Avaa keskustelu kanssamme tässä: