English Suomi

Language

Yhteys
Menu

info@owalgroup.com
010 235 6060
Kasarmikatu 23A, 00130 Helsinki

SADe-ohjelman riippumaton arviointi

Valtiovarainministeriön SADe-ohjelman toteutusta tukeva riippumaton arviointi jatkuu koko ohjelmakauden ajan vuoden 2015 loppuun asti. Vuoden 2014 joulukuussa valmistuneen arvioinnin väliraportin tarkoituksena on tukea ja suunnata ohjelman viimeisen vuoden toteutusta. Koko ohjelmakauden kattava loppuarviointi valmistuu vuoden 2015 lopussa.

Arvioinnin painopiste on siirtynyt aiempaa vahvemmin ohjelmatasolta palvelukokonaisuuksien tuotoksiin ja hyötyihin. Ohjelmatasolla keskeisiä teemoja ovat toimintamalleista, prosesseista ja yhteisistä ratkaisuista saavutettavat tuottavuushyödyt sekä kansalaisten ja yritysten hallinnollisen taakan väheneminen Palveluiden tasolla pääteemoina ovat palvelujen toteutuksen ja tulosten arviointi, palveluiden loppuun saattamisen tuki ja jatkotarpeet. Lisäksi kiinnitetään huomiota mm. viestintään ja läpinäkyvyyteen.

Arviointi toteutetaan aiempaa vahvemmin vuorovaikutuksessa ohjelmatoimijoiden, palvelukokonaisuuksien ja palveluiden kohderyhmien kanssa. Työpajojen ja haastatteluiden lisäksi arviointia toteutetaan avoimessa ja vuorovaikutteisessa digitaalisessa tiedonkeruu- & arviointiympäristössä. Tämän kautta kerätään tietoa arvioinnin eri kohderyhmiltä ja julkaistaan tietoa arvioinnin eri vaiheista. Lisäksi arvioinnin tulokset julkaistaan arviointia varten perustettavalla www-sivulla eri kohderyhmien vapaasti kommentoivaksi.

Riippumattoman arvioinnin toteuttaa Owal Group Oy.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

Kuinka voimme auttaa?

Avaa keskustelu kanssamme tässä: