English Suomi

Language

Yhteys
Menu

info@owalgroup.com
010 235 6060
Kasarmikatu 23A, 00130 Helsinki

Kulttuuriympäristöstrategian arviointi on käynnistynyt

Valtakunnallisen kulttuuriympäristöstrategian (2014-2020) arviointi on käynnistynyt. Owal Group Oy toteuttaa arvioinnin opetus- ja kulttuuriministeriön ja ympäristöministeriön toimeksiannosta huhti-lokakuun aikana 2020. 

Kulttuuriympäristöstrategialla on kolme päätavoitetta: kulttuuriympäristö on merkittävä voimavara ja uuden toiminnan mahdollistaja, kulttuuriympäristön hoito on osa kestävää kehitystä ja hyvä hallinto mahdollistaa kokonaisvaltaisen kulttuuriympäristöpolitiikan. Arvioinnissa tarkastellaan, kuinka tavoitetilat ovat toteutuneet, miten toimiva strategia on ollut työkaluna ja minkälaisia vaikutuksia strategialla on ollut. Lopuksi arvioinnissa laaditaan ehdotuksia kulttuuriympäristöön vaikuttavien toimenpiteiden tarpeista ja suuntaamisesta tulevaisuudessa. 

Arvioinnin tiedonkeruun aikana osallistetaan laajasti ympäri maata kulttuuriympäristötehtävissä toimivia asiantuntijoita. Näkemyksiä kulttuuriympäristöstrategian toimivuudesta ja vaikuttavuudesta kerätään esimerkiksi alueellisissa työpajoissa sähköisen kyselyn ja haastattelujen lisäksi. Arvioinnin tuloksia hyödynnetään muun muassa opetus- ja kulttuuriministeriön johdolla käynnistettävän kulttuuriperintöstrategian valmistelussa.

Lisätietoja arvioinnista antavat:

Tuija Mikkonen, ympäristöneuvos, ympäristöministeriö

Puh. 029 250 184, sähköpostiosoite: tuija.mikkonen@ym.fi

Päivi Salonen, kulttuuriasiainneuvos, opetus- ja kulttuuriministeriö

Puh. 029 533 281, sähköpostiosoite: paivi.salonen@minedu.fi

Mia Toivanen, arvioinnin vastaava johtaja, Owal Group Oy

Puh. 040 566 7536, sähköpostiosoite: mia@owalgroup.com

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

Kuinka voimme auttaa?

Avaa keskustelu kanssamme tässä: