Britanniassa tutkittu In-Work Progression -ajattelu nostaa esiin yksinkertaisen kysymyksen: miksi työllisyyspalvelu päättyy usein juuri silloin, kun työn ja ihmisen yhteensovittamisen vaikein vaihe vasta alkaa?
Työllisyyspalveluissa ajatellaan helposti, että onnistuminen on tapahtunut silloin, kun työsopimus on allekirjoitettu ja asiakas poistuu työttömyydestä. Se on tietenkin tärkeä hetki. Käytännössä kuitenkin ihmisten näkökulmasta se on vain uusi alku.
Olen itse pohtinut tätä palveluintegraation näkökulmasta. Jos työllistymisen ongelma syntyy osaamisen, työkyvyn, työnantajan tarpeiden ja arjen yhteensovittamisesta, miksi nämä palvelut irrotetaan toisistaan juuri työsuhteen alkaessa? Siis varmasti tätä tehdään, se ei saa vain riittävästi huomiota osakseen.
Britanniassa tukea on tarkasteltu myös työn aikana
Briteissä on pitkään ollut tapana hankkia tulos- (tai vaikuttavuus-) perusteisia palveluita. Näissä palveluntuottajat ovat kehittäneet varsin paljon erilaisia työhön kiinnittymisen tuen palveluja.
Britannian Department for Work and Pensionsin tilaamassa tuoreessa tutkimuksessa tarkastellaan Universal Credit -asiakkaiden tukea työssä ollessa. Ipsosin kolmivuotinen tutkimus seurasi alun perin vapaaehtoista In-Work Progression (IWP) -tarjoomaa ja laajeni myöhemmin tarkastelemaan yleisemmin työssä olevien Universal Credit -asiakkaiden tuen tarpeita. Alkuperäinen erillinen vapaaehtoinen IWP-tarjooma päättyi tammikuussa 2025 (Briteissä on tapana, että kaikki ohjelmat ovat määräaikaisia, eivät pysyviä). Kiinnostava on ennen kaikkea perusajatus: työllisyyspalvelu voi jatkaa asiakkaan tukena myös työsuhteen aikana (Ipsos, 2026).
Tutkimuksen yksi hyvä havainto on, että ”eteneminen” ei asiakkaiden mielessä tarkoita vain työtuntien kasvattamista. Se voi tarkoittaa parempaa tai pysyvämpää työtä, osaamisen kasvua, uralla etenemistä, työn vaihtamista tai ansioiden paranemista. Samalla etenemistä rajoittavat hyvin arkiset asiat: työnantajan vähäiset etenemismahdollisuudet, koulutuksen sopimattomuus työaikoihin, lastenhoito, liikkuminen sekä terveys ja toimintakyky (Ipsos, 2026).
Toimivan tuen elementit ovat yllättävän käytännöllisiä. Asiakkaat korostivat yksilöllisiä ja tavoitteellisia tapaamisia, empaattista ja kokonaisvaltaista valmennusta, asiakkaan tilanteen tuntevaa valmentajaa, konkreettisia seuraavia askeleita ja seurantaa, työn ohessa sopivasti toteutuvaa koulutusta sekä tukea keskusteluihin työnantajan kanssa. Tutkimuksen johtopäätös on oikeastaan hyvin lähellä käytännön arkea Suomessakin: vähemmän geneeristä ohjausta, enemmän yksilöllistä ja jatkuvaa tukea, joka yhdistää työn, osaamisen ja muun elämäntilanteen (Ipsos, 2026).
Täsmätyökykyiselle eteneminen ei tarkoita automaattisesti lisää tunteja
Tässä tutkimus osuu erityisen hyvin täsmätyökykyisten kysymykseen. Terveys- tai toimintarajoitteisista vastaajista 46–53 prosenttia arvioi, että tuki fyysisen tai psyykkisen terveydentilan hallintaan helpottaisi työn löytämistä tai työssä etenemistä. Laadullisissa haastatteluissa nousi esiin myös kiinnostava työn vaihtamisen riski: nykyinen työnantaja oli saattanut rakentaa toimivia joustoja ja mukautuksia, eikä työntekijä voinut tietää, saisiko hän niitä uudessa työpaikassa. Parempi palkka tai suurempi tuntimäärä ei siis välttämättä ollut aidosti parempi vaihtoehto (Ipsos, 2026).
Tämä on Suomessa tärkeä muistutus. Täsmätyökykyisyyden ytimessä on nimenomaan työn ja työkyvyn täsmääminen. Jos ihminen pystyy työskentelemään kestävästi 20 tuntia viikossa, onnistumista ei pitäisi määritellä automaattisesti sillä, saadaanko tunnit nostettua 37,5:een. Eteneminen voi olla työssä pysymistä, työnkuvan muokkaamista, vastuun kasvua ilman työajan kasvua, siirtymistä sopivampaan tehtävään tai osaamisen kehittämistä niin, että työ muuttuu vakaammaksi ja paremmin palkatuksi.
Tuetun työllistymisen ja erityisesti IPS:n tutkimus tukee samaa periaatetta: työ ei ole kuntoutuksen jälkeinen palkinto, vaan työ ja tuki toteutuvat rinnakkain. IPS-mallissa työllistymisen tuki integroidaan muuhun palveluun ja yksilöllinen tuki jatkuu työn aikana tarpeen mukaan (Drake et al., 2012; Brinchmann et al., 2020).
Millaista palvelua työsuhteen ympärille sitten voisi ajatella?
Peilaan tähän lähinnä teemoja, joihin olen muiden maiden ohjelmissa ja tutkimuksessa törmännyt. Osa on varmasti kovinkin tuttuja:
1. Jatkuva työhön kiinnittymisen valmennus. Työhönvalmentajan tai muun vastuuhenkilön suhde ei katkea työsopimukseen. Ensimmäisten kuukausien aikana seurataan, miten työ, työaika, kuormitus ja arki toimivat yhdessä. Tuki voidaan keventää nopeasti, jos sitä ei tarvita, mutta siihen voi palata ilman uutta raskasta palveluun pääsyä.
2. Työnantaja mukaan asiakkaaksi. Brittiläisessä tutkimuksessa asiakkaat kaipasivat jopa tukea siihen, miten keskustella työnantajan kanssa työajoista, palkasta, etenemisestä ja koulutuksesta (Ipsos, 2026). Täsmätyökykyisen kohdalla tämä voisi tarkoittaa myös työtehtävien muotoilua, työolosuhteiden mukautuksia ja esimiehen tukea. Työnantajapalvelun tehtävä ei siis olisi vain löytää työpaikka, vaan auttaa tekemään työstä toimiva.
3. Osaamisen kehittäminen työn sisään. Koulutuksen pitäisi olla lyhyttä, joustavaa ja suoraan työn tai tavoitellun urapolun kannalta relevanttia. Britannian tutkimuksessa koulutuksen kiinnostavuus riippui siitä, näkyikö asiakkaalle yhteys omaan osaamiseen, työnantajan tarpeisiin ja seuraavaan työvaiheeseen (Ipsos, 2026). Suomessa tämä voisi tarkoittaa nykyistä tiiviimpää työllisyyspalvelujen, oppilaitosten ja työnantajien yhteistä mikro- ja täsmäkoulutusta myös jo työllistyneille.
4. Työkyvyn tuki mukaan ilman uutta palvelukierrosta. Jos työ kuormittaa liikaa, asiakkaan ei pitäisi pudota ensin pois työstä ja vasta sitten takaisin palveluun. Työterveyden, hyvinvointialueen, Kelan, työnantajan ja työllisyyspalvelun pitäisi pystyä kokoamaan nopea, kevyt ja yhteinen ratkaisu silloin, kun työssä pysyminen alkaa horjua. Tämä on juuri palveluintegraatiota käytännössä. Tulosperusteisissa palveluissa olen nähnyt itseasiassa fysioterapian ja työhönvalmennuksen tai psykologisen työterapian ja työvalmennuksen yhdistelyä esim. anglosaksisissa maissa.
5. Tulokseksi myös pysyvyys ja eteneminen. Jos järjestelmä mittaa vain työsuhteen syntymistä, se saa juuri sitä. Työssä pysyminen esimerkiksi 6 ja 12 kuukauden kohdalla, ansioiden tai osaamisen kehitys, siirtyminen vakaampaan työhön ja asiakkaan oma arvio työn kestävyydestä pitäisi nostaa nykyistä näkyvämmiksi tuloksiksi. Tuetussa työllistymisessä tämä on erityisen tärkeää, koska nopea sijoittuminen ilman toimivaa jatkotukea ei vielä kerro onnistuneesta työmarkkinakiinnittymisestä.
Palvelun pitäisi jatkua siellä, missä arvo syntyy
Työllisyyspalveluissa on ollut pitkään vahva hallinnollinen raja työttömän ja työllisen välillä. Työmarkkinan näkökulmasta raja ei ole yhtä selvä. Erityisesti täsmätyökykyisillä, pitkään työttömänä olleilla tai tuetusti työllistyvillä ihmisillä ensimmäiset kuukaudet ratkaisevat usein sen, muuttuuko työpaikka kestäväksi työmarkkina-asemaksi vai uudeksi lyhyeksi jaksoksi työttömyyksien välissä.
Siksi tarvitsisimme Suomessa enemmän ”in-work support” -ajattelua. En tarkoita uutta massiivista palvelujärjestelmää, vaan enemmän ajattelutavan muutosta. Helpointa tällaisten toteuttaminen lienee tulosperusteisissa palveluissa, joissa kannustimia ja palvelusisältöjä voidaan muokata. Tämä voi olla jopa vaikeampaa eri viranomaisten palvelujen yhteisyritelmänä.
Lähteet
Brinchmann, B., Widding-Havneraas, T., Modini, M., Rinaldi, M., Moe, C. F., McDaid, D., Park, A., Killackey, E., Harvey, S. B., & Mykletun, A. (2020). A meta-regression of the impact of policy on the efficacy of individual placement and support. Acta Psychiatrica Scandinavica, 141(3), 206–220. https://doi.org/10.1111/acps.13129
Drake, R. E., Bond, G. R., & Becker, D. R. (2012). Individual placement and support: An evidence-based approach to supported employment. Oxford University Press. https://doi.org/10.1093/acprof:oso/9780199734016.001.0001
Ipsos. (2026). Universal Credit: In-work progression support research (DWP Research Report No. 1126). Department for Work and Pensions. https://assets.publishing.service.gov.uk/media/6994a7350b6fa0acfdaaf12a/universal-credit-in-work-progression-support-research.pdf
Rønningstad, C., Strindlund, L., & Wiggan, J. (2023). Service integration for unemployed people with complex needs: Reform pathways in Europe. Social Policy & Administration, 57(7), 1117–1132.
