Olen parisenkymmentä vuotta seurannut erilaisten kumppanuusmallien kehittämistä. Työllisyyspalveluista keskusteltaessa pöytään lyödään usein kaksi vaihtoehtoa. Julkinen palvelu on muka hidas ja byrokraattinen. Yksityinen taas tehokas, ketterä ja tulosvastuullinen. Tai päinvastoin: julkinen pitää huolta kaikista, yksityinen poimii helpot tapaukset ja lähettää laskun. Molemmat näistä tarinoista ovat liian helppoja.
Miten viimeaikaisia tutkimuksia voi tulkita väärin?
Kävin läpi tutkimuksia ja arviointeja, joita olen kerännyt eri tutkimuksiimme. Vahvin tulos on samalla vähän kiusallinen: emme voi nimetä yleispätevää voittajaa. Satunnaistetuissa vertailuissa yksityinen palvelu ei tavallisesti päihitä julkista. Suomessa satunnaistettuja vertailuja ei kuitenkaan ole oikeastaan tehty. Joskus tulokset ovat yhtä hyviä, joskus julkinen pärjää paremmin. Tuoreessa ruotsalaisessa arvioinnissa yksityisten tuottama palvelu maksoi selvästi enemmän, mutta ei parantanut palkkatuloja, kestävää työllistymistä tai opiskeluun siirtymistä 18 kuukauden seurannassa.
Toisaalta arviointi vertasi osin päärynöitä ja omenoita, sillä toisin kuin yksityinen, julkinen palvelu ei lopulta sisältänyt uudistettua tukea.
Egebarkin ym. (2024) satunnaistettu arviointi osoittaa, että Rusta och matcha -palveluun (yksityinen) ohjatut työnhakijat saivat enemmän ja kalliimpaa tukea kuin Arbetsförmedlingenin (julkinen) toteutuneiden palvelujen piirissä olleet vertailuryhmät, mutta palvelu ei lisännyt palkkatuloja, kestävää työllisyyttä tai opiskeluun siirtymistä 6–18 kuukauden seurannassa. Tulos pitäisi tulkita rajatusti: arviointi mittaa Rusta och matcha -palvelupaketin lisävaikutusta suhteessa tosiasiassa annettuun, melko niukkaan julkiseen tukeen, ei yksityisen ja julkisen palveluntuottajan tehokkuutta samanlaisen ja yhtä intensiivisen palvelun toteuttajina. Tämä rajoitus on erityisen merkittävä paljon tukea tarvitsevien ryhmässä, sillä vertailuryhmälle suunniteltu syvennetty julkinen tuki ei toteutunut tarkoitetussa laajuudessa. Mediaa tämä varovainen tulkinta ei tietenkään miellyttänyt, vaan otsikot olivat toisenlaisia, mutta palvelun ja ei-palvelun vertaaminen näyttää olevan ihan yhtä pätevää vertailua, kunhan vain on vertailuasetelma.
Tehokkuus ei ole sama asia kuin nopea poistuma
Kun joku sanoo työllisyyspalvelua tehokkaaksi, kannattaa kysyä: tehokas missä. Onko työnhakija työllistynyt nopeasti? Jäikö hän työhön? Nousiko palkka? Oliko työ osaamista vastaavaa? Palasiko hän kolmen kuukauden kuluttua työttömäksi? Säästikö palvelu julkisia menoja vai siirtyivätkö kustannukset terveyspalveluihin, toimeentulotukeen tai perheelle? Löysikö työnantaja sopivan osaajan, ja pysyikö tämä työssä?
Jos mittaamme vain nopeaa työllistymistä, palkitsemme nopeasta työllistymisestä. Tämä kuulostaa järkevältä, kunnes muistamme, että helpoimmin työllistyvät olisivat usein löytäneet työn ilman palveluakin. Vaikeammin työllistyvän kohdalla ensimmäinen tärkeä tulos voi olla työkyvyn ja tuen tarpeen selviäminen, kielitaidon vahvistuminen tai palveluketjun käynnistyminen vihdoin. Se maksaa tänään, mutta voi tuottaa enemmän huomenna. Tämä edellyttäisi mittaamisen kehittymistä merkittävästi, tai oikeastaan ja olemassa olevien mittareiden käyttöönottoa, josta olen kirjoittanut aiemmin täällä.
Yksityisen sektorin vahvuus löytyy usein työnantajasta tai erityisosaamisesta
Yksityisillä rekrytointi- ja valmennuspalveluilla voi olla sellaista osaamista, jota julkisessa palvelussa on liian vähän. Ne tuntevat yrityksiä, toimialoja ja rekrytoinnin käytäntöjä. Ne voivat rakentaa erikoistuneen palvelun tietylle ammattiryhmälle tai asiakasryhmälle. Yksityiseltä voidaan ostaa lisäkapasiteettia, kun työttömyys kasvaa nopeasti. Nämä ovat todellisia etuja. Saksalaisessa tutkimuksessa yksityisen työnvälityksen kautta syntyneissä onnistuneissa työsuhteissa työn ja työntekijän yhteensopivuus näytti paremmalta. Tutkimus ei kuitenkaan todistanut, että juuri yksityinen palvelu olisi parantanut yhteensopivuutta tai että kaikki työnhakijat hyötyisivät palvelusta samalla tavalla. Yksityiseen palveluun päätyvät ja siellä onnistuvat voivat olla valikoitunut joukko.
Toinen näkökulma on asiantuntemuksen hankinta. Tämä näkyy enemmin niissä maissa, joissa hankinta ja markkinan hyödyntäminen on vakiintuneempaa, kuten Isossa-Britanniassa, Australiassa ja Kanadassa. Näissä esimerkiksi opintomatkoilla yleisemmin kuultu ajattelutapa tilaajan puolelta on: ostamme osaamista, jota meillä ei ole, tai jota ei kannata rakentaa itselle.
Julkisen vahvuus on kokonaisvastuussa
Julkinen työllisyyspalvelu ei voi valita vain mukavia asiakkaita tai kasvukeskuksia. Sen täytyy palvella kaikkia, hoitaa lakisääteiset tehtävät ja pitää järjestelmä toiminnassa myös silloin, kun markkina ei vedä. Julkisella toimijalla on yleensä parhaat edellytykset yhdistää työllisyyspalvelu etuuksiin, koulutukseen, kuntoutukseen sekä sosiaali- ja terveyspalveluihin.
Tämä kokonaisvastuu on vahvuus. Samalla se voi kääntyä prosessikeskeisyydeksi, jossa prosessin toteuttamisesta tulee itseisarvo. Suomessa Valtiontalouden tarkastusvirasto havaitsi, että kaavamainen palvelumalli johti omatoimisten työnhakijoiden ylipalveluun ja vaikeasti työllistyvien alipalveluun. Tapaamisia kyllä järjestettiin, mutta asiantuntijan aika ei kohdentunut tarpeen mukaan.
Tärkein osaaminen on ihmisissä
Vertailuasetelmat ja ylipäätään työllisyyspalveluihin keskittyvä interventiotutkimus on täysin sokea palveluhenkilöstölle. Palvelututkimusta palveluista on hyvin vähän.
Haravoinnissa yksi tutkimustulos jäi erityisesti mieleen. Ruotsissa pystyttiin tutkimaan satojentuhansien työnhakijoiden jakautumista eri asiantuntijoille tavalla, joka muistutti satunnaistamista. Asiantuntijoiden välillä oli merkittäviä eroja siinä, kuinka nopeasti asiakkaat työllistyivät ja millaisia työpaikkoja he saivat. Kokemus ja työskentelytapa selittivät tuloksia paremmin kuin monet muodolliset taustatekijät.
Huomion kiinnittäminen työllisyyspalvelujen asiantuntijoiden eli palveluhenkilöstön osaamisen muuttaa koko asetelman. Ehkä vertaamme liian usein organisaatioiden kylttejä, vaikka meidän pitäisi verrata työn tekemisen edellytyksiä. Onko asiantuntijalla aikaa kuunnella? Tunteeko hän paikallisen työmarkkinan? Osaako hän keskustella työnantajan kanssa? Ymmärtääkö hän työkykyä, koulutusvaihtoehtoja ja etuusjärjestelmää? Pystyykö hän käyttämään dataa ja tekoälyä kriittisesti? Saako hän juuri sen oikean kumppanin kiinni silloin, kun asiakas tarvitsee terveyspalvelua, eikä uutta työnhakuvalmennusta?
Hyvä asiantuntija voi tehdä huonossa järjestelmässä vain rajallisesti hyvää työtä. Sama pätee hyvään yksityiseen palveluntuottajaan.
Väärä kysymys houkuttelee helppoon vastaukseen
Julkinen vai yksityinen on poliittisesti herkullinen kysymys. Siinä on kaksi joukkuetta ja selkeä tulostaulu. Tutkimus ei vain suostu pelaamaan sitä peliä. Parempi kysymys on se, mikä toimija tuottaa kenellekin sellaista arvoa, jota muut eivät tuota, ja miten tämä kyvykkyys liitetään ehjäksi palvelupoluksi? Voittajaa ei siis tarvitse valita etukäteen. Pitää rakentaa sellaiset pelisäännöt, että arvo näkyy, heikko suoritus paljastuu ja asiakas ei putoa organisaatioiden väliin.
Olen huolissani siitä, että meillä tosiasiallinen yksityisen sektorin hyödyntäminen on jäämässä vähäiselle huomiolle.
Blogin taustalla olevia lähteitä, eri kirjallisuuskatsauksistamme
Aho, S., Arnkil, R., Hämäläinen, K., Lind, S., Spangar, T., Tuomala, J., Ojala, S., Saloniemi, A., & Stenvall, J. (2024). Työllisyyden kuntakokeilujen arviointi
Ayaita, A., Grund, C., & Pütz, L. (2022). Job placement via private vs. public employment agencies: Investigating selection effects and job match quality in Germany. Schmalenbach Journal of Business Research, 74, 137–162.
Behaghel, L., Crépon, B., & Gurgand, M. (2014). Private and public provision of counseling to job seekers: Evidence from a large controlled experiment. American Economic Journal: Applied Economics, 6(4), 142–174
Bennmarker, H., Grönqvist, E., & Öckert, B. (2013). Effects of contracting out employment services: Evidence from a randomized experiment. Journal of Public Economics, 98, 68–84.
Card, D., Kluve, J., & Weber, A. (2018). What works? A meta-analysis of recent active labor market program evaluations. Journal of the European Economic Association, 16(3), 894–931.
Cederlöf, J., Söderström, M., & Vikström, J. (2026). The role of caseworkers: Job finding, job quality, and determinants of value-added. Journal of the European Economic Association, 24(4), 1299–1331.
de Moraes Gael, G., Gomez Tamayo, M., & Petrelli, P. (2024). Different approaches in delivering employment services and setting private-public partnerships: The cases of Australia, Germany, and the Netherlands. World Bank.
Dromundo, S., & Rastrigina, O. (2026). A qualitative assessment framework for active labour market policies (OECD Social, Employment and Migration Working Papers No. 330). OECD Publishing.
Duell, N. (2022). Public-private partnerships in employment and related services: Output 4—Innovative policy design of active labour market policies. OECD.
Egebark, J., Laun, L., Liljeberg, L., Rödin, M., Söderström, M., Videnord, E., & Vikström, J. (2024). En effektutvärdering av arbetsförmedling med fristående leverantörer (IFAU Report 2024:17). Institute for Evaluation of Labour Market and Education Policy.
