Iso kiitos molempien tapahtumien kaikille järjestäjille hienoista järjestelyistä! On äärimmäisen tärkeää ja arvokasta kuulla, oppia ja vaihtaa ajatuksia – inspiroituakin. Molemmat tapahtumat olivat ajatuksella suunniteltuja ja hienosti toteutettuja.
Tämä blogi on osastoa ”maahanmuuttonörtin jupinaa”. Keskustelin näistä havainnoista tapahtumien aikana usean eri henkilön kanssa. Kiitos kaikille teille avartavista näkökulmistanne ja pahoitteluni, jos pahoinpitelin tässä tekstissä yhteisiä oivalluksiamme. Molemmat tapahtumat ovat isoja, ja niissä on useita rinnakkaisia ohjelmakaistoja. Tämä teksti perustuu subjektiiviseen kokemukseen niistä osioista, joihin osallistuin, ja keskusteluista, joita käytävillä kävin. Tästä tekstistä tuli pitkä – siitä pahoittelut.
Olen osallistunut molempiin tapahtumiin useasti aikaisemminkin niiden alusta alkaen. Heti alkuun on todettava, että osallistujajoukko on molemmissa tapahtumissa nykyään ilahduttavasti monimuotoisempi kuin tapahtumien alkuvaiheessa.
Tapahtumien rinnakkainen tarkastelu on kiinnostavaa, koska ne kokoavat osin eri toimijoita saman laajan kysymyksen äärelle: miten muuttaja löytää täällä oman paikkansa? Mutu-tuntumalta sanoisin, että on pienehkö joukko toimijoita ja henkilöitä, jotka osallistuvat molempiin tapahtumiin. Tapahtumilla on pääasiassa eri kohderyhmät.
Vähän yksinkertaistaen toisessa tapahtumassa puhutaan niistä, joita halutaan houkutella tänne ja jotka halutaan saada jäämään Suomeen lyhyeksi tai pidemmäksi aikaa (Talent Boost Summit), ja toisessa (Integration) puolestaan niistä, jotka ovat syystä tai toisesta jo täällä – ja joita kaikki eivät poliittisen keskustelun perusteella selvästikään halua saada jäämään tänne, vaan oikeastaan päinvastoin.
Toinen, vähän ”maahanmuuttonörtimpi”, tapa ajatella on se, että toisessa tapahtumassa puhutaan niistä, joita laki kotoutumisen edistämisestä koskee suoraan (Integration), ja toisessa (Talent Boost Summit) niistä, joita se ei juurikaan koske (ainakaan sen lakisääteiset palvelut) tai koskee vain välillisesti. Vähän yksinkertaistaen tämä menee tietysti vielä niin päin, että laki ei koske juurikaan niitä, joita halutaan saada jäämään tänne.
Tapahtumien painotusten erilaisuus on ymmärrettävää. Tapahtumilla on erilaisia yleisöjä. Talent Boost Summitissa on näkyvästi mukana yrityksiä ja muita työnantajia. Integration-tapahtumassa puolestaan näkyy laajemmin koko kansalaisyhteiskunta. Silti jäin miettimään, millainen kuva toisaalta ihmisestä, maahan muuttajasta, ja toisaalta vastaanottavasta yhteiskunnasta kummassakin tapahtumassa syntyy.
Talent Boost Summitia kannatteli erityisesti visionäärisyys, kasvu ja tulevaisuusorientaatio. Lisäksi startup-yrittäjyys ja ”deep tech”, erityisesti kvanttiteknologian ympärille rakentunut ekosysteemi, olivat näyttävästi esillä. Puheenvuoroissa kyse ei sisällöllisesti kuitenkaan ollut vain kärkitoimialoista ja -yrityksistä tai vain ”huippuosaajista”, vaan laajemmasta yhteiskunnallisen muutoksen aikaansaamisesta, jopa radikaalista suomalaisen yhteiskunnan uudelleenajattelusta ja uudenlaisesta yhteiskuntasopimuksesta siitä, millainen yhteiskunta Suomen tulisi olla tulevaisuudessa.
Integration-tapahtuman avaussanoissa Vantaan apulaiskaupunginjohtaja Riikka Åstrand kytki kysymyksen kotoutumisesta kysymykseksi elinvoimasta ja kasvusta. Liian usein kotoutuminen nähdäänkin lähinnä vain kysymyksenä tarpeista ja palveluista. Kysymys on ennen kaikkea myös osallisuudesta ja kuulumisesta. Näistä teemoista kuultiin esimerkiksi Integration-tapahtumassa mahtavia ja inspiroivia nuorten maahanmuuttaneiden puheenvuoroja. Mustafe Muusen puheenvuoro kuulumisesta ja yhden ihmisen tai lauseen merkityksestä oli pysäyttävä.
Professori Hein de Haasin keynote-puheenvuoron keskeinen ydin oli se, että työvoiman tarve on maahanmuuton todellinen ajuri. Tämän seikan syvällinen ymmärtäminen on erittäin tärkeää. Samalla on ymmärrettävä meidänkin yhteiskunnassamme ja työmarkkinoillamme jo tapahtunut muutos. Kaikkiin töihin ei löydy täällä tekijöitä, osin siksi, että tarvittavaa osaamista ei ole ja osittain siksi, että kaikkiin töihin ei löydy enää halukkaita tekijöitä. Samalla monet näistä työtehtävistä ovat oleellinen osa arkemme sujuvuutta, hyvinvointiamme, elämäntapaamme ja kulutustottumuksiamme. Näitä tehtäviä ei tekoälykään tule korvaamaan.
Talent Boost Summitin yleisöpuheenvuoroissa keskustelu siirtyi nopeasti tulevaisuuden radikaaleistakin visioista tuttuihin kysymyksiin. Riittääkö täällä englanti vai tarvitaanko suomea tai ruotsia? Löytyykö puolisolle töitä? Viihtyykö perhe? Miten työnantajat, kunnat ja oppilaitokset voisivat yhdessä parantaa opiskelijoiden työllistymistä? Jos osaajia kerta tarvitaan niin paljon, miksi niin moni täällä jo oleva ei löydä työtä?
Näissä kysymyksissä osaajien houkuttelu, Suomessa pysyminen ja kotoutuminen kohtaavat. Työpaikka voi tuoda ihmisen Suomeen, mutta elämä rakentuu myös sen ulkopuolella. Perhenäkökulma olikin vahvasti läsnä molemmissa tapahtumissa. Hyvin tiedetään, että Suomeen tullaan töiden tai opintojen perässä, mutta tänne jäädään sosiaalisten suhteiden ja koko perheen viihtymisen johdosta. Talent Boost Summitissa oli tästä hyvä tiivistys: ”We recruit an individual, but we retain a family”. On kuitenkin pakko todeta sekin, että Integration-tapahtumassa oli tätä enemmän läsnä keskustelu niistä, joiden perhe ei ole – eikä pääse tänne. Kärjistäen voisi sanoa, että toisen maahanmuuttaneen puolisolle mietimme palveluja ja toisen puoliso on näkymättömänä jossain muualla.
Integrationissa lähestyttiin tietyissä kohdissa Talent Boost Summitin kuvaamaa maailmaa. Tavallaan koko Talent Boost Summit oli läsnä pienoiskoossa Integration-tapahtuman sisällä esimerkiksi istunnossa ”Kasvua kansainvälisestä osaamisesta – miten varmistamme Suomen tulevaisuuden?”
Kieli on valtaa
Tapahtumissa puhuttiin osin eri kieltä ja käytettiin eri käsitteitä. Toisessa tapahtumassa puhuttiin osaajista tai ”talenteista”, toisessa enemmän maahanmuuttaneista, kotoutujista ja pakolaisista. Toisessa tapahtumassa puhuttiin enemmän houkuttelusta, pysymisestä ja viihtymisestä, toisessa kotoutumisesta, työllistymisestä ja arjessa pärjäämisestä. Toisessa tapahtumassa puhuttiin diversiteetistä innovaatioiden ja yritysten voimavarana ja kansantalouden dynamona, toisessa puhuttiin enemmän siitä, miten kaksisuuntainen kotoutuminen oikeasti toteutuu repivän poliittisen keskustelun, polarisaation ja arjen epämukavuuksien tai jännitteidenkin keskellä. Vähän yksinkertaistaen Talent Boost Summitissa tarkastelun kohteena oli osaaja ja Integration-tapahtumassa kotoutuja. Osaajaa ei tarkastella kotoutumisen kielellä. Kotoutuja puolestaan valitettavan usein kamppailee siitä, että hänellä oleva osaaminen tulisi jotain kautta tunnistetuksi ja hänen työpanoksensa tunnustetuksi ja arvostetuksi.
Yritin mielessäni siirtää näitä erilaisia puheita ja käsitteitä tilaisuudesta toiseen, mutta mielikuvitukseni rajat tulivat pian vastaan. Diversiteetti menestymisen ehtona ja kilpailukyvyn takaajana on mielekäs ajatus – kun puhutaan yrityksistä, tutkimuksesta ja innovaatioista. Kun saman puheen siirtää firman seinien ulkopuolelle, se muuttuu kiistelyn kohteeksi ja poliittiseksi dynamiitiksi. Entäpä jos keskustelun kotoutumisesta puolestaan siirtäisi Talent Boost Summitiin kysymyksenä ”kotoutuvasta talentista”? Vähän tuntuu silloinkin päässä nyrjähtävän. Olisikohan joku pitänyt tällaista näkökulmaa peräti holhoavana tai epäkunnioittavana? Eihän osaajan tarvitse ”kotoutua”, vaan ennemminkin viihtyä ja tuntea olevansa kotona? Mielessäni heräsi ajatus, että ikään kuin kotoutuminen käsitteenä koskisi vain niitä, joita ei lasketa ”talenteiksi”. Tämä on provokatiivinen kärjistys, myönnän.
Joissain kahvikupin äärellä käymissäni keskusteluissa puhuttiin siitä, että onko se sitten oikeasti ongelma puhua osin samoista asioista eri sanoilla eri tilaisuuksissa ja erilaisten sidosryhmien kanssa. Pitäisi kai puhua aina sillä kielellä, jota osallistujat ymmärtävät – ja kielenkäyttö osaajien houkuttelussa on muodostunut erilaiseksi kuin kotoutumisen edistämisessä. Yrityksille ja muille työnantajille pitää puhua sitä kieltä, jota ne ymmärtävät.
Samalla tarvitaan kuitenkin niitä, jotka pystyvät tarkastelemaan maahanmuuttoa ja kotoutumisen edistämistä kokonaisuutena. Näitä löytyy kuntien, ministeriöiden, järjestöjen, oppilaitosten ja erilaisten palveluntuottajien parista. Näiden joukosta löytyvät myös ne henkilöt, jotka osallistuvat molempiin tapahtumiin.
Kieli ja käsitteet voivat kuitenkin luoda myös ongelmia. Osaajista ja ”talenteista” puhuminen tuo esiin ihmisten potentiaalin, mahdollisuuksia ja työnantajien tarpeita. Kotoutujista ja palveluista puhuminen tuo esiin tuen tarpeita ja palvelujärjestelmän tehtäviä. Ongelma kuitenkin syntyy, jos ihminen alkaa näyttää pysyvästi vain siltä, millaiseksi kulloinenkin keskustelu hänet tunnistaa.
Talent Boost Summitin yleisökysymyksissä palattiin peruskysymysten äärelle: ”Kuka on talentti?” ja ”Onko Ukrainasta sotaa paennut talentti?” Kaupunkien ja työnantajien edustajien paneelin pragmaattisten vastausten mukaan ”talentin” määrittelee työnantaja työmarkkinoilla, eivät maahantulon syy tai oleskeluluvan peruste, koulutustaso, viranomainen tai työllisyyttä ja kotoutumista edistävien palveluiden kehittäjät. Mietin kuitenkin, miten hyvin tunnistamme niiden ihmisten potentiaalin, osaamisen ja mahdollisuudet, joita työnantaja ei vielä ole löytänyt. Koska ja miten Ukrainasta sotaa paennut muuttuisi ”talentiksi”? Voisi ajatella niinkin, että meille on syntynyt kaksi eri tapaa katsoa tänne tullutta. Kumman katseen kohteena itse haluaisit olla muuttaessasi toiseen maahan?
Tämä pohdinta on sukua sille huomiolle, että oleskeluluvan peruste ei ole ihmistä määrittävä status vaan ennemmin elämänvaiheen kuvaus. Tämän takia Vantaan apulaiskaupunginjohtaja Riikka Åstrandin avauspuheenvuoro oli erityisen osuva. Kaikkien tänne tulevien kotoutuminen, kuuluminen ja osallisuus pitäisi nähdä kysymyksenä elinvoimasta ja kasvusta. Tämä on juuri sitä ”Boostia”, jota ”Integration” tarvitseekin. Kyse on myös maahanmuuttoa ja kotoutumista koskevan keskustelun uudelleenkehystämisestä (reframing).
Kuka maksaa työntekijän kotimaisten kielten koulutuksen?
Kotimaisten kielten oppiminen on hyvä esimerkki siitä, miksi näitä eri tapahtumien keskusteluja on vaikea erottaa toisistaan. Työ voi sujua englanniksi, mutta kielitaidon merkitys ei rajoitu nykyiseen työtehtävään. Se voi vaikuttaa seuraavan työpaikan löytymiseen, perheen arkeen ja mahdollisuuksiin muodostaa suhteita ympäröivään yhteiskuntaan. Käytävillä käytiin tästä kiinnostavia keskusteluja. Meillä on jo työnantajia, jotka käyvät tänne töihin tulevien kanssa keskusteluja siitä, että perhe voisi harkita sitäkin, että lapset menisivät vaikka suomenkieliseen kouluun kansainvälisen koulun sijaan. Suomen- tai ruotsinkieliseltä luokalta voisi todennäköisemmin löytyä kutsu mökille uimaan, kalastamaan ja saunomaan. Kielitaidossa on kyse myös yhteyksistä, kulttuurin ymmärtämisestä ja kiinnittymisestä. En tässä kiistä, etteikö englanninkieliselle koulupolulle olisi tarvetta, mutta välttäisin tässäkin liian yksioikoista ajattelua. Kielitaito on monella tavoin avain. Kuvaavaa tässä mielessä oli sekin, että Integration-tapahtuma oli kolmikielinen (suomi, ruotsi ja englanti), kun taas Talent Boost Summit toteutettiin pääasiassa englanniksi.
Pasi Saukkosta siteeraten kotoutuminen on lopulta paikallisesti ratkaistava kysymys. Kunta myös kohtaa kaikki kohderyhmät joka päivä eri palveluissa. Kuntien vastuita on lisätty samalla kun rahoitusta kotoutumisen edistämiseen on leikattu voimakkaasti. Samalla rahoitus on siirretty tapahtumaan pitkälti kuntien valtionosuusjärjestelmän kautta. Kunta voi käyttää rahoitusta lakisääteisiin tehtäviinsä mutta myös muihin palveluihin. Varsinkin isoissa kaupungeissa onkin pyritty erityisesti huomioimaan työn ja opiskelun perusteella muuttavia. Kunnissa ja ministeriöissä tunnistetaan kotimaisten kielten taidon tärkeys. Työn ohessa tapahtuvaan kielen oppimiseen on paljon keinoja varsinaisen työn kanssa yhteen sovitettavan kotoutumiskoulutuksen lisäksi, kuten Laura Ruuskanen työ- ja elinkeinoministeriöstä hyvin esitteli Integration-tapahtumassa. Kaikkea tätä on tehtykin jo vuosia esimerkiksi erilaisten työssä kotouttavien toimintamallien avulla.
Talent Boost Summitissa pidetyt kaupunkien puheenvuorot nostivat esiin tarpeen huomioida entistä paremmin työn perusteella muuttavat myös regulaation tasolla. Tästä kuultaneen lisää, kun C6-kaupungit julkaisevat vaaliteesinsä. Jos kyse olisi tulevaisuudessa kunnille lakisääteisestä tehtävästä, oletuksena lienee se, että siihen saataisiin tehtävän myötä valtiolta resursseja eli esimerkiksi rahaa työn perusteella muuttaneiden kielikoulutukseen. En osaa arvioida tällaisen ratkaisun poliittista todennäköisyyttä, mutta ei se ehkä ihan vedonlyönnin ykköskohteita taida olla. Minun on vaikeaa nähdä sellaista poliittista tahtoa, jonka varassa tähän investoitaisiin merkittävä määrä julkisia resursseja tulevina vuosina. Ainahan sitä voi yllättyä.
Asia on kuitenkin tärkeä. Vaikka työelämä hoituisi englanniksi, se ei useinkaan riitä. Kun kolme vuotta töissä ollut, kotimaisia kieliä vain vähän tai ei lainkaan osaava henkilö jää työttömäksi, hänen ohitseen voi mennä kotoutumiskoulutuksen kautta kielitaitoa saanut työnhakija.
Käytännössä tämä pohdinta johtaa nopeasti kysymykseen vastuista ja kustannustenjaosta. Kuka maksaa ja minkä verran: valtio, kunta, työnantaja vai muuttaja itse vai nämä kaikki joiltakin osin? Poliittisissa puheenvuoroissa on kuultu ajattelua tänne tulevien tulorajan nostamisesta niin korkeaksi, että tulijalla on itsellään mahdollisuus maksaa myös kielikoulutuksensa. Muiden kuin johtajien ja erityisasiantuntijoiden ei ilmeisesti tarvitse tänne tullakaan.
Jos kuitenkin palataan näistä puheista todellisuuteen, niin työperusteisesti tulevat ovat jo pitkään työskennelleet monilla eri toimialoilla, erilaisissa tehtävissä ja eri palkkatasoilla, ihan tavallisten ihmisten tavallisissa töissä. Talouden kasvun elpyessä työperusteinen maahanmuutto lisääntyy. Se tarkoittaa tuhansia ihmisiä erilaisilla osaamis- ja koulutustaustoilla monelle eri toimialalle monenlaisiin tehtäviin erilaisilla palkkatasoilla. Tämä pitäisi ratkaista niukkenevien resurssien maailmassa kuten maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen työ- ja elinkeinoministeriöstä huomautti.
Maahanmuuton hyväksyttävyys ja yhteiskunnan muutoskyvykkyys
Molemmissa tapahtumissa puhuttiin yhteiskunnan ja sen osana työelämän vastaanottavuudesta ja sen puutteista, mutta kummassakaan ei oikeastaan suoraan puhuttu yhteiskunnan muutoskyvykkyydestä tai sen rajoista. Millainen muutos on mahdollinen ja missä ajassa?
Talent Boost Summitissa puhuttiin hieman siihen tapaan, että toimijoiden ja asenteiden vain pitää muuttua, koska muu on menneisyyteen juuttumista. Jos pieni saivartelu sallitaan, niin en varsinaisesti tunnistanut keskustelua ”kaksisuuntaisesta kotoutumisesta”, jossa tulijakin sopeutuu. Integration-tapahtumassa tuotiin esiin kokemuksia siitä, että ”kaksisuuntainen kotoutuminen” on osoittautunut kivuliaaksi ja hitaaksi. Yhteiskunnan – ja kantaväestön asenteiden – muuttumisen tarpeesta ei uskallettu puhua yhtä selvänä itsestäänselvyytenä kuin Talent Boost Summitissa. Minusta tuntuu, että tämä johtuu siitä, että Talent Boost Summitissa tänne tulijat ovat osa ratkaisua, talouden kasvun aikaansaamisen katalyytti. On niin sanotusti pokkaa sanoa ja vaatia. Jos keskeinen kansallinen kysymys kuitenkin on kasvun aikaansaaminen, niin myös Integration-tapahtuman kohderyhmät tulisi nähdä osana tätä ratkaisua.
Onko meillä maahanmuuttaneita sitten kahdessa eri kerroksessa? Joku voisi sanoa, että tällainen ”raatorehellinen” kahtiajako heijastelee vallitsevia yhteiskunnallisia arvoja. Jos olet taloudellisesti tuottava, ei sillä ole niin väliä, jos henkilökohtaiset arvosi ovat mitä ovat. Entäpä jos hyvätuloinen tutkija omaa vahvat patriarkaaliset arvot ja rajoittaa puolisonsa elinpiiriä? Stereotypioita ei voi välttää, ja niistä on ihmismielelle varmasti myös hyötyä. Joskus on kuitenkin syytä ajatella ilmeisiä ristiriitaisuuksia. Talent Boost Summitin yhden puheenvuoron sanoja mukaillen tulijallakin voi olla hyvin ”lokaali mindset” ja kantaväestöön kuuluvalla puolestaan ”globaali mindset”.
Jokapäiväisessä arjessa nämä näkymättömät rajaukset menettävät merkityksensä. Ulkonäöstä ei voi erottaa ”huippuosaajaa”, jonka hyväksyn, ja taloudellisesti vähän tuottavaa, jonka läsnäoloa en hyväksy. Todennäköisesti molempien henkilöiden kannattaa välttää tiettyjen nakkikioskien jonoja aamuyöllä, molemmat voivat kohdata rasistista huutelua ja molempien voi olla vaikeaa saada kantaväestöstä ystäviä. Molempien Suomessa syntyneet lapset voivat kohdata epätasa-arvoista kohtelua. Näistä syistä Talent Boost Summitin ja Integration-tapahtuman kohtalonkysymykset kytkeytyvät yhteen.
Jos globaali muuttoliike tulee nähdä normaalina osana taloudellista kehitystä, niin huomion tulisi kohdistua siihen, miten me sopeudumme – niin tulijat kuin vastaanottajatkin. Missä tapahtumassa meidän pitäisi esitellä, käsitellä ja analysoida kykyämme muuttua? Muutos voi tapahtua ajattelutavoissa, käyttäytymisessä, ja se voi koskettaa yksilöitä, yhteisöjä, kaupunginosia tai kyliä, joissa on kyetty ratkaisemaan vaikeitakin asioita tai jopa luomaan jotain kokonaan uudenlaista kuulumista ja osallisuutta siitäkin huolimatta, että eri puolilta muuttaneiden ihmisten yhdessä eläminen on välillä epämukavaa, ärsyttävää tai joskus jopa konfliktialtista. Jos kotoutuminen lopulta on paikallinen prosessi, meitä tulisi kiinnostaa nimenomaan se, miten voisimme onnistua tässä prosessissa mahdollisimman hyvin. Tarvitsemme systeemisiä kuvauksia ja analyysejä näistä paikallisista ja / tai yhteisöllisistä prosesseista. Ehkä sieltä on löydettävissä myös se ”Integration Boost”? Tähän kokonaiskuvaan ja muutokseen kuuluvat myös ne, jotka ovat asioista lähtökohtaisesti eri mieltä ja vastustavat muutosta.
Lopuksi
Minusta ei ole tarpeen yhdistää Integration-tapahtumaa ja Talent Boostia, mutta olen tässä argumentoinut, että Integration hyötyisi vielä vähän enemmästä ”Boostista” ja Talent Boost puolestaan vähän enemmästä ”Integrationista”. Integration-tapahtuma tarvitsee lisää uskoa tulevaisuuteen ja kotoutumisen vahvaa kytkemistä talouskasvun aikaansaamiseen ja ylipäätänsä kansallisiin kohtalonkysymyksiin. Talent Boost Summit puolestaan hyötyy lisänäkökulmista siihen, mitkä muut tekijät aikaansaavat asenteiden muutosta kuin ”muuttumisen pakko”, taloudellinen kasvu ja innovaatiot. Kaksisuuntaisesta kotoutumisestakin tulisi puhua. Esimerkiksi englannin kielen korostamista voisi problematisoida ja tuoda mukaan enemmän keskustelua rinnakkais- tai monikielisyydestä ja kotimaisten kielten osaamisen merkityksestä niillekin, jotka eivät aio rakentaa tänne elämäänsä vaan ovat täällä vain lyhyemmän ajan. Pitäisi vähintään varoa yksisilmäistä siirtymistä suomenkielisyydestä englanninkielisyyteen eli yhdenlaisesta yksikielisyydestä toisenlaiseen yksikielisyyteen.
Lopuksi on vielä todettava, että molemmissa tapahtumissa tunnistettiin pitkäjänteisen politiikan tarve nopeiden veivausten sijaan. Pitkäjänteiselle, hallituskaudet ylittävälle maahanmuuttopoliittiselle tahtotilalle ja strategialle on huutava tarve. Vaikealtahan sellaisen aikaansaaminen kuulostaa, mutta kuten professori Hein de Haaskin taisi sanoa, on tärkeää pysyä optimistisena. Loppujen lopuksi on kuitenkin paljon ihmisiä, jotka haluavat, että kotoutuminen hoituu hyvin, uusien tulijoiden elämä asettuu uomiinsa ja kaikkien meidän arki sujuu tavallisen sopuisasti.
