English Suomi

Language

Yhteys
Menu

info@owalgroup.com
010 235 6060
Kasarmikatu 23A, 00130 Helsinki

Tutkimus Suomi 100 -juhlavuoden merkityksestä käynnistyy

04.10.2019 Owal Group Avainsanat: ,

Vuonna 2017 vietettiin Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlaa. Valtioneuvoston kanslian tilaama tutkimus selvittää, onnistuiko juhlavuosi vahvistamaan yhteenkuuluvuuden tunnetta suomalaisessa yhteiskunnassa ja onko juhlavuodella ollut merkitystä suomalaisuuden kannalta. Hanke tarkastelee myös juhlavuoden synnyttämän toiminnan, yhteistyön ja osallistumisen pidempiaikaisia vaikutuksia sekä mahdollista pysyvää perintöä.

Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa kokonaisnäkemys Suomi 100 -juhlavuoden lyhyt- ja pitkäaikaisista vaikutuksista suomalaiseen yhteiskuntaan ja sen eri toimijaryhmiin. Tavoitteena on myös syventää aiemmin tehtyjen tarkastelujen luomaa kuvaa juhlavuodesta ja sen synnyttämästä toiminnasta.

Hankkeen tutkimusjohtaja Marjo Mäenpään mukaan tutkimuksessa selvitetään, miten juhlavuosi nosti esiin suomalaisuuden käsitettä ja mikä merkitys sillä oli kansalaisille. Tätä lähestytään tarkastelemalla juhlavuoden aikana tapahtunutta yhteistyötä ja kansalaisten osallistumista juhlavuoden toimintaan ja tapahtumiin. Mäenpään mukaan on tärkeää tutkia ihmisten kokemuksia, jotta voidaan hahmotta juhlavuoden pitkäaikaisia vaikutuksia suomalaisessa yhteiskunnassa.

Tutkimus tarkastelee juhlavuoden vaikutuksia toimijoiden organisoitumiseen ja yhteistyöhön yhteistyöverkostojen rakentumisen ja toimintatapojen muutoksien eli kulttuuripääoman juurtumisen kautta. Lisäksi hanke tutkii kansalaisten osallisuutta erityisesti ns. neljännen sektorin roolin näkökulmista. Tutkimus tarkastelee myös vaikutuksia kansallisten identiteettien ja ulkoisten imagojen rakentumisen näkökulmista.

Tutkimushankkeen keskeinen anti on juhlavuoden myötä muodostuneiden oppien tunnistaminen siten, että niitä voidaan käyttää myös tulevaisuudessa suurten temaattisten tapahtumakokonaisuuksien yhteydessä, mutta myös muussa kulttuuritoimijoiden ja kansalaisten aktivoimisessa niin kansallisella kuin paikallisellakin tasolla.

Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa toimintasuosituksia sekä kansallisella että paikallisella tasolla toteutettavaan kulttuuritoimintojen kehittämiseen ja fasilitointiin, jossa toimijoiden erilaiset toimintalogiikat yhdistyvät hybridimäisesti. Projektipäällikön, Cuporen erikoistutkijan, Olli Ruokolaisen mukaan on mielenkiintoista tarkastella, juurtuiko yhteiskuntaan juhlavuoden myötä kansallista kulttuuripääomaa. Tutkimus tuottaa myös esityksiä tehdyn työn vaikuttavuuden lisäämiseksi. Tutkimushankkeen avulla on mahdollista tukea Suomi 100 -juhlavuoden perinnön ja oppien hyödyntämistä suomalaisessa yhteiskunnassa tulevaisuudessa.

Tutkimuksen toteuttavat heinäkuuhun 2021 mennessä Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore, Owal Group Oy ja Demos Helsinki Oy.

Lisätiedot:

  • HT Olli Ruokolainen, Cupore, p. 050 448 3484, olli.ruokolainen@cupore.fi
  • YTT Mia Toivanen, Owal Group Oy, p. 040 566 7536, mia.toivanen@owalgroup.com
  • VTM Mirja Hämäläinen, Demos Helsinki Oy, p. 050 380 5086, mirja.hamalainen@demoshelsinki.fi

Tietoa tutkimushankkeesta VNK:n sivuilla.

 

Owal Group

p. 010 235 6060, info@owalgroup.com

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.

Kuinka voimme auttaa?

Avaa keskustelu kanssamme tässä: