Lukiokoulutuksen erityisten koulutustehtävien toimivuutta selvitettiin
Opetus- ja kulttuuriministeriö on selvittänyt lukiokoulutuksen erityisten koulutustehtävien ja valtakunnallisten kehittämistehtävien toimivuutta ja vaikutuksia osaamisen syventämiseen ja opiskelumahdollisuuksien monipuolistamiseen. Perustehtävässään…
Selvitys: Lomautukset koetaan toimivaksi joustoksi – ne kuitenkin keskittyvät voimakkaasti tietyille aloille ja yrityksiin
Suomalainen lomautusjärjestelmä tuo joustoa suhdannekuopissa sekä työnantajille että työntekijöille, mutta ei väistämättä ole hyväksi koko kansantalouden tuottavuudelle, esittää Pellervon taloustutkimuksen,…
Tutkintokoulutukseen valmentavan koulutuksen (TUVA) toimivuutta selvitettiin
TUVA-koulutus on toimiva kokonaisuus eri näkökulmista tarkasteltuna. Se antaa opiskelijoille valmiuksia hakeutua lukiokoulutukseen tai ammatilliseen tutkintokoulutukseen, ohjaa jatko-opinto- ja työelämäsuunnitelman…
Selvitys lukiokoulutuksen erityisen koulutustehtävän ja siihen sisältyvän valtakunnallisen kehittämistehtävän toteutuksesta on käynnistynyt
Opetus- ja kulttuuriministeriö on käynnistänyt selvityksen, jonka kohteena on lukiokoulutuksen erityisen koulutustehtävän ja valtakunnallisten kehittämistehtävien toimivuus sekä vaikutukset osaamisen syventämiseen…
Sisäilmaosaamisen kartoitus sosiaali- ja terveysalan koulutuksissa
Selvityksen tavoitteena oli kartoittaa sosiaali- ja terveysalan sisäilmateemoihin liittyvän osaamisen riittävyyttä eri koulutusasteiden perus-, lisä- ja täydennyskoulutuksissa. Kartoituksessa havaittiin, että…
Selvitys monikielisen yhteiskuntaorientaation toteuttamisvaihtoehdoista ja kehittämistarpeista
Selvitys kerää yhteen monikielisen yhteiskuntaorientaation toteutustapoja ja kokemuksia Suomessa, kokoaa tietoa yhteiskuntaorientaation toteutustavoista eräissä muissa maissa sekä antaa suosituksia siitä,…
Selvitys tilapäistä suojelua saavista työvoimapalvelujen asiakkaina ja työmarkkinoilla
Owal Group toteutti työ- ja elinkeinoministeriön kotoutumisen osaamiskeskuksen toimeksiannosta selvityksen tilapäistä suojelua saavien ukrainalaisten työllistymisestä. Selvitys tarjoaa tietoa ukrainalaisten työllistymisestä…
TUVA-koulutuksen toimivuutta koskeva selvitys on käynnistynyt
Opetus- ja kulttuuriministeriö on käynnistänyt selvityksen koskien tutkintokoulutukseen valmentavaa koulutusta eli TUVA-koulutusta ja sen toimivuutta. Selvityksessä arvioidaan, miten koulutus antaa…
Selvitys tilapäistä suojelua saavista työvoimapalvelujen asiakkaina ja työmarkkinoilla on julkaistu
Owal Group toteutti työ- ja elinkeinoministeriön kotoutumisen osaamiskeskuksen toimeksiannosta selvityksen tilapäistä suojelua saavien ukrainalaisten työllistymisestä ja tulevaisuuden suunnitelmista sekä yhteiskunnan…
Varhaiskasvatuksen sekä esi- ja perusopetuksen peruspalvelujen tietotuotannon tilasta selvitys
Opetus- ja kulttuuriministeriön toimeksiannosta tehdyssä selvityksessä on tarkasteltu varhaiskasvatuksen sekä esi- ja perusopetuksen peruspalveluiden tiedonkeruun tilaa, arvioitu tietotuotannon puutteita ja…