Ammatillinen koulutus hakee rooliaan innovaatiotoiminnassa
Ammatillinen koulutus nähdään usein osana alueellista innovaatiojärjestelmää, mutta sen asema innovaatio- ja tuotekehitystoiminnassa ei ole selkeä. Ammatillisen koulutuksen roolina on…
26.09.2016 Owal Group Avainsanat: Ammatillinen koulutus, JulkaisutYliopistolain vaikutukset arvioitu
Vuonna 2010 voimaan tulleen yliopistolain vaikutuksista tehty arviointi julkaistiin 15.9.2016 Finlandia-talossa. Arvioinnin mukaan yliopistojen johtamisessa on käynnistynyt merkittävä rakenne- ja…
16.09.2016 Owal GroupVammaisten ammatillisen koulutuksen erityisopetuksen tarvetta ja saatavuutta on selvitetty
Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti vaikeimmin vammaisten erityisopetuksen tarvetta ja saatavuutta ammatillisessa peruskoulutuksessa koskevan selvitystyön loppuvuonna 2015. Selvityksen taustalla on erityisopetuksen tarvetta ja saatavuutta koskeva…
14.09.2016 LauraUusi tutkimuslaitos tukemaan yhteiskunnallista päätöksentekoa
Suomeen perustetaan uusi tutkimuslaitos, jonka tavoitteena on tukea tietoperusteista päätöksentekoa sekä edistää moniarvioista yhteiskunnallista keskustelua. Kyseessä on ensimmäinen yrityksen perustama…
25.08.2016 Owal Group Avainsanat: Owal Group Research Academy of Social Sciences, TutkimusKouvola tutki alueen vetovoimaisuutta
Kouvolan kaupungin imagotutkimuksen perusteella mielikuvat Kouvolasta ovat vahvoja, selkeitä ja varsin yhdenmukaisia sekä kouvolalaisten että ulkopaikkakuntalaisten keskuudessa. Kouvolalaisista vastaajista 84…
09.03.2016 Owal Group Avainsanat: Imagotutkimus, Kaupunkimarkkinointi, MatkailuVihapuhe vaikuttaa uhrin turvallisuuden tunteeseen
Selvitys vihapuheen ja häirinnän ilmenemisestä ja vaikutuksista eri vähemmistöryhmien turvallisuuden tunteeseen julkaistiin 3.3.2016. Selvitys tehtiin oikeusministeriön toimeksiannosta kesän ja talven 2015…
03.03.2016 LauraTE-toimistojen yrityslähtöinen toimintamalli kehittyy
TE-toimistojen yrityslähtöinen toimintamalli on arviointi työ- ja elinkeinoministeriön toimesta. Arviointi on kohdistunut ensisijaisesti TE-toimistojen toimintaan ja rooliin – paikkansa olisi…
22.02.2016 Olli OosiSuomen Yrittäjät selvittää digitaalisesti suuntautuneiden pienten yritysten menestystekijöitä
Suomessa arvioidaan olevan noin 16 000 – 18 000 vahvasti digitalisoitunutta yritystä. Tämänkokoinen yritysjoukko on merkittävä tulevaisuuden elinkeinoelämän rakentamisen kannalta…
10.02.2016 Owal Group Avainsanat: DigitalisaatioIso-Britannian Universal Credit Suomalaisten silmälasien läpi
Euroopan Komissio toteutti vuoden 2015 lopulla vertaisarvioinnin (Peer Review) Iso-Britannian kunnianhimoisesta ”Universal Credit” -politiikasta. Politiikan tarkoituksena on samanaikaisesti tuoda yhteen…
01.02.2016 Olli OosiKouvola tutkii imagoaan
Kouvolan kaupunki on käynnistänyt ensimmäisen imagotutkimuksen kuntaliitoksen jälkeen. Tutkimuksella selvitetään mielikuvia, mielipiteitä ja arvioita Kouvolasta teemoilla asuminen ja matkailu. Kysely…
30.01.2016 Owal Group Avainsanat: Imagotutkimus, Kaupunkimarkkinointi, Matkailu





